Job
30:1 Mutta nyt minua nuoremmat pilkkaavat minua, joiden isät
Olisin halveksinut seurustelua laumani koirien kanssa.
30:2 Niin, mihin heidän kätensä vahvuus hyödyttäisi minua, jossa olen vanha
ikä on menehtynyt?
30:3 puutteen ja nälän tähden he olivat yksinäisiä; pakenemassa erämaahan
entinen aika autio ja tuhlausta.
30:4 Jotka leikkaavat maljaa pensaista ja katajajuuria ruuakseen.
30:5 Heidät karkotettiin ihmisten joukosta (he huusivat heidän jälkeensä kuin a
varas;)
30:6 asua laaksojen kallioilla, maan luolissa ja
kiviä.
30:7 Pensaiden seassa he raivosivat; ne kerättiin nokkosten alle
yhdessä.
30:8 He olivat tyhmien lapsia, alhaisten miesten lapsia; he olivat halvempia
kuin maa.
30:9 Ja nyt minä olen heidän laulunsa, minä olen heidän sanansa.
30:10 He inhoavat minua, pakenevat kauas minusta eivätkä uskalla sylkeä kasvoilleni.
30:11 Koska hän on päästänyt minun köydenni ja ahdistanut minua, he ovat myös antaneet
päästää suitset edessäni.
30:12 Minun oikealla puolellani nousevat nuorukaiset; ne työntävät jalkani pois, ja he
nostakaa minua vastaan heidän tuhonsa tiet.
30:13 He pilkkaavat minun polkuni, he vievät eteenpäin minun onnettomuuteni, heillä ei ole auttajaa.
30:14 He tulivat minun päälleni niinkuin vesien tunkeutuminen: autiossa
he kiertyivät päälleni.
30:15 Kauhut ovat kääntyneet minun päälleni: ne takaavat minun sieluani kuin tuuli, ja minun
hyvinvointi katoaa kuin pilvi.
30:16 Ja nyt minun sieluni on vuodatettu minun päälleni; ahdistuksen päivät ovat vieneet
pidä kiinni minusta.
30:17 Minun luuni ovat lävistetty minuun yöllä, ja jänteeni eivät kestä
levätä.
30:18 Minun sairauteni suurella voimalla on vaatteeni muuttunut, se sitoo minua
suunnilleen kuin takkini kaulus.
30:19 Hän on heittänyt minut likaan, ja minä olen tullut kuin tomu ja tuhka.
30:20 Minä huudan sinua, etkä sinä kuule minua: minä nousen ylös, ja sinä
älä huomioi minua.
30:21 Sinä olet tullut minulle julmaksi, väkevällä kädelläsi vastustat itseäsi
minua vastaan.
30:22 sinä nostat minut tuuleen; sinä saat minut ratsastamaan sen päällä, ja
liuottaa aineeni.
30:23 Sillä minä tiedän, että sinä viet minut kuolemaan ja määrättyyn huoneeseen
kaikille eläville.
30:24 Mutta hän ei ojena kättään hautaan, vaikka he itkevät
hänen tuhossaan.
30:25 Enkö minä itkenyt sen takia, joka oli hädässä? ei ollut sieluni murheellinen
köyhät?
30:26 Kun minä odotin hyvää, niin paha tuli minulle, ja kun minä odotin
valo, tuli pimeys.
30:27 Minun vatsani kiehuivat eivätkä lepääneet; ahdistuksen päivät estivät minut.
30:28 Menin suremaan ilman aurinkoa: nousin seisomaan ja itkin
seurakunta.
30:29 Minä olen lohikäärmeiden veli ja pöllöjen seuralainen.
30:30 Minun ihoni on musta päälläni, ja luuni ovat palaneet kuumuudesta.
30:31 Myös minun harppuni on muuttunut suruksi ja uruni heidän ääneksi
tuo itku.