Job 30:1 Mutta nyt minua nuoremmat pilkkaavat minua, joiden isät Olisin halveksinut seurustelua laumani koirien kanssa. 30:2 Niin, mihin heidän kätensä vahvuus hyödyttäisi minua, jossa olen vanha ikä on menehtynyt? 30:3 puutteen ja nälän tähden he olivat yksinäisiä; pakenemassa erämaahan entinen aika autio ja tuhlausta. 30:4 Jotka leikkaavat maljaa pensaista ja katajajuuria ruuakseen. 30:5 Heidät karkotettiin ihmisten joukosta (he huusivat heidän jälkeensä kuin a varas;) 30:6 asua laaksojen kallioilla, maan luolissa ja kiviä. 30:7 Pensaiden seassa he raivosivat; ne kerättiin nokkosten alle yhdessä. 30:8 He olivat tyhmien lapsia, alhaisten miesten lapsia; he olivat halvempia kuin maa. 30:9 Ja nyt minä olen heidän laulunsa, minä olen heidän sanansa. 30:10 He inhoavat minua, pakenevat kauas minusta eivätkä uskalla sylkeä kasvoilleni. 30:11 Koska hän on päästänyt minun köydenni ja ahdistanut minua, he ovat myös antaneet päästää suitset edessäni. 30:12 Minun oikealla puolellani nousevat nuorukaiset; ne työntävät jalkani pois, ja he nostakaa minua vastaan heidän tuhonsa tiet. 30:13 He pilkkaavat minun polkuni, he vievät eteenpäin minun onnettomuuteni, heillä ei ole auttajaa. 30:14 He tulivat minun päälleni niinkuin vesien tunkeutuminen: autiossa he kiertyivät päälleni. 30:15 Kauhut ovat kääntyneet minun päälleni: ne takaavat minun sieluani kuin tuuli, ja minun hyvinvointi katoaa kuin pilvi. 30:16 Ja nyt minun sieluni on vuodatettu minun päälleni; ahdistuksen päivät ovat vieneet pidä kiinni minusta. 30:17 Minun luuni ovat lävistetty minuun yöllä, ja jänteeni eivät kestä levätä. 30:18 Minun sairauteni suurella voimalla on vaatteeni muuttunut, se sitoo minua suunnilleen kuin takkini kaulus. 30:19 Hän on heittänyt minut likaan, ja minä olen tullut kuin tomu ja tuhka. 30:20 Minä huudan sinua, etkä sinä kuule minua: minä nousen ylös, ja sinä älä huomioi minua. 30:21 Sinä olet tullut minulle julmaksi, väkevällä kädelläsi vastustat itseäsi minua vastaan. 30:22 sinä nostat minut tuuleen; sinä saat minut ratsastamaan sen päällä, ja liuottaa aineeni. 30:23 Sillä minä tiedän, että sinä viet minut kuolemaan ja määrättyyn huoneeseen kaikille eläville. 30:24 Mutta hän ei ojena kättään hautaan, vaikka he itkevät hänen tuhossaan. 30:25 Enkö minä itkenyt sen takia, joka oli hädässä? ei ollut sieluni murheellinen köyhät? 30:26 Kun minä odotin hyvää, niin paha tuli minulle, ja kun minä odotin valo, tuli pimeys. 30:27 Minun vatsani kiehuivat eivätkä lepääneet; ahdistuksen päivät estivät minut. 30:28 Menin suremaan ilman aurinkoa: nousin seisomaan ja itkin seurakunta. 30:29 Minä olen lohikäärmeiden veli ja pöllöjen seuralainen. 30:30 Minun ihoni on musta päälläni, ja luuni ovat palaneet kuumuudesta. 30:31 Myös minun harppuni on muuttunut suruksi ja uruni heidän ääneksi tuo itku.