Job
7:1 Eikö ihmiselle ole määrätty aika maan päällä? eivät myöskään ole hänen päivänsä
kuin palkkalaisen päivät?
7:2 Niinkuin palvelija kaipaa varjoa, ja niinkuin palkkalainen katsoo
työnsä palkkioksi:
7:3 Niin minäkin olen saanut kuukausia turhuutta, ja uuvuttavat yöt ovat
nimitetty minulle.
7:4 Kun menen makuulle, minä sanon: milloin minä nousen, ja yö on mennyt? ja minä
Olen täynnä heittelyjä edestakaisin päivän koittoon asti.
7:5 Minun lihani on pukeutunut matoihin ja tomupaloihin; ihoni on rikki ja
tulla inhottavaksi.
7:6 Minun päiväni ovat nopeampia kuin kutojan sukkula, ja ne kuluvat ilman toivoa.
7:7 Muista, että minun elämäni on tuuli: minun silmäni ei enää näe hyvää.
7:8 Sen silmä, joka on nähnyt minut, ei enää näe minua; sinun silmäsi ovat
päälleni, enkä ole.
7:9 Niinkuin pilvi kuluu ja katoaa, niin se, joka menee alas
hauta ei enää nouse.
7:10 Hän ei enää palaa taloonsa, eikä hänen paikkansa tunne häntä
enää.
7:11 Sentähden en pidätä suutani; Puhun tuskissani
henki; Valitan sieluni katkeruudessa.
7:12 Olenko minä meri vai valas, että asetat minun vartijan?
7:13 Kun minä sanon: sänkyni lohduttaa minua, sohvani helpottaa valitukseni.
7:14 Silloin sinä pelotat minua unilla ja pelotat minua näyillä.
7:15 Niin että minun sieluni valitsee kuristamisen ja kuoleman enemmän kuin elämäni.
7:16 Inhoan sitä; En eläisi aina: anna minun olla rauhassa; sillä päiväni ovat
turhamaisuus.
7:17 Mikä on ihminen, että sinä häntä ylistät? ja että sinun pitäisi
asetatko sydämesi hänen päälleen?
7:18 Ja että sinun tulee käydä hänen luonaan joka aamu ja koetella häntä joka päivä
hetki?
7:19 Kauanko sinä et luovu minusta, etkä anna minun olla rauhassa, ennen kuin nielen
alas sylkeeni?
7:20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minä sinulle teen, sinä ihmisten varjelija? miksi
oletko asettanut minut merkiksi sinua vastaan, niin että minä olen taakka
itse?
7:21 Ja miksi et anna anteeksi minun rikkomustani ja ota pois minun rikkomustani?
vääryys? sillä nyt minä nukun tomussa; ja sinä etsit minut sisään
aamulla, mutta en ole.