Job 7:1 Eikö ihmiselle ole määrätty aika maan päällä? eivät myöskään ole hänen päivänsä kuin palkkalaisen päivät? 7:2 Niinkuin palvelija kaipaa varjoa, ja niinkuin palkkalainen katsoo työnsä palkkioksi: 7:3 Niin minäkin olen saanut kuukausia turhuutta, ja uuvuttavat yöt ovat nimitetty minulle. 7:4 Kun menen makuulle, minä sanon: milloin minä nousen, ja yö on mennyt? ja minä Olen täynnä heittelyjä edestakaisin päivän koittoon asti. 7:5 Minun lihani on pukeutunut matoihin ja tomupaloihin; ihoni on rikki ja tulla inhottavaksi. 7:6 Minun päiväni ovat nopeampia kuin kutojan sukkula, ja ne kuluvat ilman toivoa. 7:7 Muista, että minun elämäni on tuuli: minun silmäni ei enää näe hyvää. 7:8 Sen silmä, joka on nähnyt minut, ei enää näe minua; sinun silmäsi ovat päälleni, enkä ole. 7:9 Niinkuin pilvi kuluu ja katoaa, niin se, joka menee alas hauta ei enää nouse. 7:10 Hän ei enää palaa taloonsa, eikä hänen paikkansa tunne häntä enää. 7:11 Sentähden en pidätä suutani; Puhun tuskissani henki; Valitan sieluni katkeruudessa. 7:12 Olenko minä meri vai valas, että asetat minun vartijan? 7:13 Kun minä sanon: sänkyni lohduttaa minua, sohvani helpottaa valitukseni. 7:14 Silloin sinä pelotat minua unilla ja pelotat minua näyillä. 7:15 Niin että minun sieluni valitsee kuristamisen ja kuoleman enemmän kuin elämäni. 7:16 Inhoan sitä; En eläisi aina: anna minun olla rauhassa; sillä päiväni ovat turhamaisuus. 7:17 Mikä on ihminen, että sinä häntä ylistät? ja että sinun pitäisi asetatko sydämesi hänen päälleen? 7:18 Ja että sinun tulee käydä hänen luonaan joka aamu ja koetella häntä joka päivä hetki? 7:19 Kauanko sinä et luovu minusta, etkä anna minun olla rauhassa, ennen kuin nielen alas sylkeeni? 7:20 Minä olen syntiä tehnyt; mitä minä sinulle teen, sinä ihmisten varjelija? miksi oletko asettanut minut merkiksi sinua vastaan, niin että minä olen taakka itse? 7:21 Ja miksi et anna anteeksi minun rikkomustani ja ota pois minun rikkomustani? vääryys? sillä nyt minä nukun tomussa; ja sinä etsit minut sisään aamulla, mutta en ole.